Valoviikot | Joulutampere | Kukkaisviikot

Kukkaistyttö 2010

Iina Olkkonen on Tampereen 27. Kukkaistyttö

Tampereen 27. Kukkaisviikkojen keulakuvaksi eli Kukkaistytöksi on valittu Iina Olkkonen, 20-vuotias myyntineuvottelija Tampereelta.

Kosmetologiksi valmistunut Iina odottaa innolla Kukkaisviikkojen moninaisia tapahtumia ja työtehtäviä. Uuden Kukkaistytön lempikukka on lilja ja elokuvista mieluisimpia ovat romanttiset draamat. Vaasasta Tampereelle noin vuosi sitten muuttanut Iina pitää vauhdikkaista liikuntalajeista, lajivalikoimassa on lenkkeilyn lisäksi mm. kickboxing. Musiikkina soi mieluiten Apulanta. Ruokaherkkuina maistuvat liha eri muodoissaan ja hedelmät.

Nyt valittu Kukkaistyttö 2010 on mukana Kukkaisviikkojen tapahtumissa avajaisparaatista päättäjäisiin, vierailee lukuisissa vanhainkodeissa, ja vie iloista mieltä sinne missä ikinä liikkuukin.

Kukkaistytön valitsi raati, johon kuuluivat Maarit Kurtén, Anttilan tavaratalojohtaja ja Tampere Tunnetuksi ry:n hallituksen jäsen, Mirko Lännenpää, Pirkanmaan Osuuskaupan ravintolatoimenjohtaja, Tampere Tunnetuksi ry:n hallituksen jäsen ja Kukkaisviikkotyöryhmän puheenjohtaja, tuottaja Jari Mylläri Aamulehti/Moron edustajana sekä Leena Blom, Kukkaistyttö 2009, joka kruunasi kukkaseppeleellä seuraajansa.

Voitot Aamulehti/Moron lukijaäänestyksessä ja Anttilan asiakasäänestyksessä keräsi numerolla 2 kilpaillut Anniina Mansikka-aho Kangasalta. Anniina keräsi noin 30 % annetuista yleisöäänistä.

Moro-lehti