Tampereen Kukkaisviikot houkuttelee vuosittain tuhansia vierailijoita nauttimaan värien leikistä ja iloisesta tunnelmasta. Yhdeksän päivän ajan monipuoliset tapahtumat Tampereen keskusta-alueella tarjoavat jokaiselle jotakin: kukkia, esityksiä, ruokaa, juomaa ja tunnelmaa. Vuodesta 1984 alkaen järjestetyt Kukkaisviikot ovat vuosien varrella elävöittäneet kaupungin keskustaa tuomalla iloisia tapahtumia jokaisen ulottuville. 25. Kukkaisviikot järjestettiin 25.7.-2.8.2008.
Kukkaisviikkojen monipuolinen ohjelma on suunnattu koko perheelle. Tapahtuma onkin saavuttanut suuren suosion. Eri taidemuodot ovat hyvin esillä tapahtuman ajan esimerkiksi Taidetorilla ja teatteriesityksissä. Lisäksi musiikin ystävät saavat nauttia huippuartistien esityksistä Keskustorin Teltassa. Muitakaan nautintoja ei toki ole unohdettu: makunystyröitä hellitään mm. avajaispäivän Herkkupöydässä ja koko tapahtuman ajan Viinikylässä, jossa kulinaristista nautintoa täydentää runsas viinivalikoima ympäri maailmaa. Jälkiruoaksi nautitaan tietysti Kukkaisleivos, tamperelaisten leipomoiden yhdessä leipoma Kukkaisviikkojen herkku! Kun tulee aika päättää tapahtuma, nostetaan tunnelma kattoon sambakulkueen tanssiessa läpi kaupungin keskustan. Tällöin myös yleisöllä on mahdollisuus antautua latinalaisten rytmien vietäväksi.
Vuosittain valitaan myös Kukkaistyttö ja Kukkaispormestari edustamaan ja suojelemaan tapahtumaa. Näiden lisäksi kukkaiskunniaa jaetaan myös Kukkaiskuningattaren ja –kuninkaan muodossa, jotka valitaan Koukkuniemen vanhainkodissa asukkaiden keskuudesta.
Kukkaisviikot tarjoavat aina jotain uutta. 25. juhlavuoden kunniaksi kaupungin keskusta-alue oli koristeltu erityisen näyttävästi kukilla. Lisäksi vuosittain ohjelmassa tarjotaan uusia tuulia perinteisten ohjelmanumeroiden lisäksi. Ei siis ihmekään, että Tampereen keskustaan palataan vuosi toisensa jälkeen nauttimaan kesäisestä tapahtumasta ja värikkäästä tunnelmasta.
Kukkaisviikot tulevina vuosina
- 28. Kukkaisviikot 22.–30.7.2011
- 29. Kukkaisviikot 27.7.–4.8.2012
- 30. juhlaKukkaisviikot 26.7.–3.8.2013
