Tampere Tunnetuksi ry on kutsunut Tampereen Työväen Teatterin teatterinjohtaja, näyttelijä, stand up -koomikko Riku Suokkaan vuoden 2011 kukkaispormestariksi.
– Riku Suokas tekee Tamperetta tunnetuksi hauskalla ja tehokkaalla tavalla. Omalla työllään, mm. Manserock 85 –musikaalin toisena käsikirjoittajana, hän houkuttelee katsomoon kymmeniätuhansia katsojia. Osa heistä varmaan on Tampereelta, mutta eivät kaikki. Eikä sillä oikeastaan ole väliä tehdäänkö Tamperetta tunnetuksi kaupungin sisällä vai ulkopuolella; pääasia, että Tampere on mielikuvissa positiivinen kaupunki ja tieto siitä leviää maailmalle, ja siinä Rikun työ on merkittävässä asemassa, kertoo Mirko Lännenpää, Tampere Tunnetuksi ry:n hallituksen puheenjohtaja. Kukkaispormestareiden arvovaltaisessa joukossa Riku Suokas on jo toinen teatterinjohtaja: Esko Roine oli kukkaispormestari vuonna 2000.
– Kutsu kukkaispormestariksi yllätti ja ensiksi mietin, että onkohan minulla tarpeeksi aikaa tämän kunniatehtävän hoitamiseen. Mutta tehtävän luonne on sen laatuinen, että eihän siitä voinut kieltäytyä – on Tampere sen verran hyvä kaupunki, kertoo tuore kukkaispormestari Riku Suokas. – Ihastuin Tampereeseen jo opiskeluaikana. Vaikka Tampere on Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki, emme me kuvittele elävämme suurkaupungissa, eikä meillä ole myöskään sen mukaista tylyä asennetta elämään. Lempilainaukseni tamperelaisuudesta onkin: “We have this thing called Reilu Meininki here”. Kukkaispormestarina toivon, että minulla on mahdollisuus edelleen tehdä Tamperetta tunnetuksi ja kertoa mahdollisimman monelle niistä asioista, joihin aikanaan Tampereessa ihastuin.
Kukkaispormestari avaa Kukkaisviikot Tampereen Keskustorilla lauantaina 23.7. Lisäksi hänet voi tavata Kukkaisviikkojen aikana useamman kerran Keskustorilla ja Viinikylässä. Hän on myös valitsemassa kukkaiskuninkaallisia Koukkuniemen vanhainkodissa perjantaina 29.7. yhdessä kukkaistyttö Tuuli Kuusipalon kanssa.
Kukkaispormestarin julkistamistilaisuus pidettiin tiistaina Tampereen Kauppakamarin tiloissa, jossa tilaisuutta johti Kauppakamarin johtaja Kristiina Jaatinen. Tuoretta Kukkaispormestaria oli onnittelemassa myös Saara Sinivuori, Kukkaispormestarit ry:n puheenjohtaja. Kukkaispormestari sai hyvien vinkkien lisäksi perinteiset “virkamerkit” eli olkihatun ja kastelukannun – ja tietysti kukkia. Riku Suokkaan lempikukka on päivänkakkara.
Kukkaispormestarit 1984 – 2011
